Riffi / VSOP Classic



The Finnish scene of pop and rock music has gained finally some great international success. Something essential must have snapped in place, as the quality of music has stood up for comparison earlier also. We would gladly see the Finnish electric guitar industry to gain the same breakthrough. The quality of guitars won’t be an obstacle – the Ruokangas VSOP is a very fine instrument, as the name suggests…

Ruokangas is a well-known and respected name for Riffi readers from our Les Paul style guitar test last year – in which the Ruokangas Duke proudly attended. The traditional influences are clearly present with the VSOP line also. Despite the strat-like impression, many details have been improved and good functionality has been the driving criteria for Ruokangas in choosing wood materials and hardware. The VSOP body is nicely rounded and very comfortable to hold. The playing balance is excellent both strapped-on and sitting down. The woods are of first class quality, representing also the Finnish innovation Thermo Treatment – known for making wood more stable, not forgetting the possible improvement of tone also. The material for the tremendously well-crafted nut of the VSOP is moose chin bone. The detailed finish of this instrument honours the fine skills of traditional handcraft, and the playability gets full points, thanks to the excellent set-up, shiny frets and nicely rounded fretboard edge. Ruokangas has succeeded in the difficult task of designing a very comfortable played-in feel to this brand new guitar – hats off to that!

riffi_2001_1All hardware of the VSOP is of highest quality. The Schaller locking tuners are an excellent choice – feeling almost military safe. At the other end of the strings we find Gotoh manufactured heavy duty vintage tremolo bridge. The steel sustain block and bridge saddles provide vintage vibe to the tone. The trem has been adjusted slightly floating and the functioning is indeed convincing – the tuning doesn’t get frightened of even the heavier use of trem bar. As presumable, straplocks are a standard issue in the VSOP, ensuring safety under rough ride as well.

The electronics are assembled to a pearl pickguard by following Uncle-Leos’ influence. From the land of kangaroos come the Kinman pickups of this test instrument. The units look like traditional singlecoils, but are actually stacked humbuckers. The Rock/Blues set of this VSOP fires a bit louder than the optional Trad-series. Handmade Ruokangas singlecoil shooter is also coming up – of which we will most certainly hear about later on.

The curvaceous shape and neck profile of the VSOP fit to hand very nicely. The unplugged tone convinces with its articulated and well-formed voice. The same warmth and clarity sing through as amplified also. The tone is powerful yet very single-coil-like in character – all the styles from clean to dirty work great, only the highest zing of the top end is missing. If one wishes for more brilliance to the high register, Ruokangas most certainly has a solution to offer. The Kinmans are extremely silent, free of all hum and sizzle – not to forget that the feedbacking qualities in high gain section are also nicely controllable.

Hopefully the future holds good things for VSOP. The design of the instrument is first-class, the traditional construction and visual impression are well balanced. This is very good – you don’t have to re-invent the cognaq – it’s perfectly enough to change the tasteful theme with original nuances. Well, is the Ruokangas VSOP good enough to challenge the mass-produced big-brand instruments of the world? This takes more than the guitar itself to be extremely good – the marketing, right kind of visibility among professional musicians and guitar shops are equally as important factors to success. Even the best guitar in the world is tough to sell if no-one knows of its’ existance. The future promises good for Ruokangas. His marketing strategy seems very well planned. The guitarists might also be a bit more open in their choices – the most important thing should be the quality of the instrument itself, not so much the handsome traditional logo at the headstock. What if – the next time I’m out to buy a strat – perhaps I’ll take instead the Rrrrrr….

by Antti Sorasalo
© Riffi magazine No.1 2001


There has lately aroused a wealthy spirit of marketing among the Finnish guitar makers. The young generation has stepped in and brought new ideas to this traditional profession of arts and crafts. One of them is Juha Ruokangas, located at the old wood factory of Hyvinkää. We went and found out who is this man – soon to be 30 years of age – who sells his guitars already worldwide.

Ruokangas tells, that his choice of career happened a long time ago. “Ever since a young kid I loved working with my hands. Arts and crafts were the favourite classes in school. My first guitar was a cheap yardsale special ordered by my mom for me as a birthday present. I was so enthusiastic about the construction of that strat copy, that I had to take it apart, and at first I couldn’t get it back together – which made my mother angry. So, this traumatic experience launched my appetite for knowing more… Since there was no Finnish literature available, I had to basically learn the professional english to find out more about repairing and guitar building. That has helped me a lot later on”, Juha Ruokangas recalls.

The first guitar built by Ruokangas was finished under fatherly guidance of Timo Mustonen, an old school Finnish luthier, at the beginning of 90s, as Juha attended a course to learn building some Finnish folk instruments and electric guitars. Excited about the course, Juha applied to Ikaalinen college of crafts and design / lutherie department, and got in the following year. “At that time I took the guitar making even too seriously, and my class mates must have noticed that too. In the hands of Rauno Nieminen and Matti Nevalainen I learned slowly to relax also.” Ruokangas helped Matti Nevalainen with his Flying Finn guitar project. At first Juha interpreted faxes and other paperwork, later got to build guitars also. Finally, the co-operation tightened to the point, that Juha started his own company officially in 1995, working for Nevalainen full time. This happened before graduating from the guitar making school, and Juhas final examination involved the Flying Finn project.

Ruokangas wanted to test his own wings, and he started a workshop of his own in Hyvinkää in the summer of 1996 to the beautiful surroundings of Wanha Villatehdas (Old wool factory). Business started slowly, and Juha admits that the Ruokangas family lived on his wifes’ paycheck at first. A lot has happened since then. Now Ruokangas Guitars is an internationally recognized brand, and many frontline musicians, as Peter Lerche, Juha Bjorninen, Peter Engberg and Marko Karhu, in Finland have chosen Ruokangas. Timo Halonen of Big Bore owns 3 Ruokangas instruments.

Ruokangas has aimed high clearly from the beginning of his career. He talks about visualizing a pyramid shape and placing numerous goals along the way, starting from solid groundwork brick by brick. The groundings include guitarmaking skills, learning to run a company, proper workshop and machinery and so forth. The customer relations, orders and designing original models follow, forming a base to Juhas pyramid. Understanding the importance of correct way of marketing is one of the most important things. “Getting to the top of the pyramid might be a lot of work, but if I keep on climbing, the pile of bricks is definitely getting higher and higher. The truth is, that the top must be there somewhere”, Juha explains with a grin.

Gibson Les Paul was Juhas first love among electric guitars. The roots to his first own model rest in that direction. The spanish cedar bodied Duke was designed within about a year of intense work. “Finally I got it made the way I wanted. I liked the Duke a lot, but wanted to hear the opinion from certain true professional player before rushing into any conclusions. Jukka Tolonen has been my one-above-all idol among Finnish guitarists, so I got Jukkas phonenumber from his record company and gave him a call to Stockholm, Sweden (where he lived at the time). I asked if he would mind me coming to show this new guitar to him – and he wasn’t all too thrilled about this at first, but agreed to meet me after all – we didn’t know each other at the time. The visit to Mr. Tolonen resulted in him getting very attracted to the Duke and buying the guitar immediately”. A good start for a brand new series of electric guitars it was indeed. Juha has built Dukes three years now, about 30 finished pieces being sold. The list of back-orders is growing, at this time Juha has around 10 orders in line. The feedback has been very encouraging, and the marketing efforts have been slowly widened outside Finland also.

Ruokangas attended Frankfurt Musikmesse for the first time last spring together with another Finnish luthier Markku Henneken. The tradefair resulted a contact to Mick Box (Uriah Heep), who now actually plays Ruokangas. Juha found also an agency to represent the company’s guitars in the UK. Ruokangas guitars has official dealers now in Denmark and Sweden. The Frankfurt experience was such a promising one, that the company is going there again next spring. The fair is relatively expensive for a small company, but new customers are worth it.
Ruokangas feels the internet plays an important role as information channel – as long as the website is regularly updated and customer service works smoothly. At this time Ruokangas plans to add a function to build “virtual guitars” online. Check out the Ruokangas homepage at: www.ruokangas.com.

riffi_2001_3The Duke is a complex guitar, which naturally reflects to the pricing of it as well. Ruokangas has recently brought out a new double cut-away bolt-on VSOP guitar. The rough work of the body and neck of the VSOP is done efficiently, aided by modern woodworking technology (Note – in 2008 Ruokangas abandoned the use of CNC and builds now all his guitars with old school methods). However, lots of handcraft is still involved, as detailed finishing is the most important thing for a player choosing a professional quality guitar. Ruokangas team of luthiers aims at building the VSOP guitars as small-scale series, that would eventually result in bringing the Ruokangas brand available to a wider range of guitar shops in Finland and elsewhere. Ruokangas hopes to see his guitars in shops soon – this would enable easier comparing and testing of the instruments for the players. “The whole idea of the VSOP Series is to offer the market a high quality electric guitar handmade in Finland, with competitive pricing. The guitars go to shops directly from us (no wholesales), so the quality should be very good in comparison to price-level. Our instruments should be compared to brands like Tom Anderson – not to the mass produced big names. That shows, that our prices are actually a bit on the cheap side.” says Ruokangas.

Ruokangas has launched also his own line of pickups. The first production-model is the Dukebucker – humbucking pickup, that the Dukes are now equipped with. The special looking units are handmade exlusively for Ruokangas in Germany. Especially the neck pickup version offers unique tone with its wide, open dynamics. Peter Lerche has been involved with the tone design of the neck pickup version, and his first comments have been very rewarding. The VSOP line will soon get its own Ruokangas pickups also.

Ruokangas is happy about the good atmosphere among Finnish guitarmakers. There is an open discussion going on concerning materials and methods of working – and good advice is given vice versa. “My own road would’ve been a lot rockier without the help from Juha Lottonen, Kauko and Keijo Liikanen, Matti Nevalainen, Rauno Nieminen and other more experienced Finnish luthiers. I have a feeling, that there’s quite a lot of bubbling going on under the surface among the guitar makers of our country. Others beside me have started reaching for the international market, and I’m sure it’s going to show eventually.” The future shows, how high Juhas’ pyramid will rise. “We’ll just have to wait and see”, closes Ruokangas. (Note – the co-operation between luthiers in Finland culminated in 2009 when The Guild of Finnish Luthiers was founded. Juha Ruokangas is the first chairman of the board.)

by Seppo Airisto
© Riffi magazine 2001


Viime aikoina on maamme soitinrakentajien piirissä virinnyt selkeä markkinointihenkisyys. Nuori polvi on astumassa kehään ja tuomassa uusia ajatuksia tälle perinteikkäälle käsityöalalle. Eräs heistä on Hyvinkään Wanhalla Villatehtaalla pajaansa pitävä Juha Ruokangas. Kävimme selvittämässä, minkälainen on alle kolmekymppinen mies, jonka kitaroita menee kaupaksi jo USA:ta myöten.

Ruokankaan uravalinta juontuu varhaisille vuosille. ”Jo pienestä pitäen olen aina tykännyt tehdä asioita käsilläni. Kouluaineista mielenkiintoisimmat olivat kuvaamataito ja käsityöt. Ensimmäisen kitarani sain nuorena poikana äidin tilaamana Hobby Hallin postimyynnistä. Olin niin kiinnostunut kitaran rakenteista, että se piti purkaa osiksi, enkä tietenkään saanut sitä uudelleen kasaan, josta äiti oli kamalan vihainen. Siitä sai sitten alkunsa trauma, että haluan korjata kitaroita ja aloin aktiivisesti ottaa selvää alaan liittyvistä asioista. Koska suomenkielistä kirjallisuutta alalta ei ollut, ahmin kaikki käsiini saamani englanninkieliset teokset ja artikkelit suurella ruokahalulla. Sen myötä opin jo varhain alan englanninkielisen sanaston, josta on ollut myöhemmässä vaiheessa suunnaton etu”, muistelee Juha Ruokangas.

Ensimmäinen Ruokankaan tekemä kitara valmistui 1990-luvun alussa Timo Mustosen vetämällä työväenopiston soitinrakennuskurssilla. Kurssin innoittamana Ruokangas pyrki Ikaalisten soitinrakennuskouluun, jonne pääsikin opiskelemaan muutamaa vuotta myöhemmin. ”Tuohon aikaan moni kurssimme opiskelijoista piti minua varsinaisena tiukkapipona ja sellainen silloin varmasti olinkin.  Matti Nevalaisen ja Rauno Niemisen käsittelyssä kuitenkin opin suhtautumaan asioihin hieman vähemmän ryppyotsaisesti.” Opiskelun lomassa Ruokangas avusti Nevalaista Flying Finn -kitaroiden tuotannossa. Aluksi hyvän kielitaidon omaavana Guitar Playerin artikkelin aiheuttaman faksitulvan selvittelijänä, ja vähitellen myös kitaroiden valmistukseen osallistuen. Lopulta homma johti siihen, että vielä koulun ollessa kesken mies perusti oman yrityksen ja alkoi valmistaa Flying Finneja Nevalaisen “renkinä”. Työtä oli niin paljon, että koulun päätöstyönä tehtävä jazz-kitara on vieläkin piirustusten asteella. Sen asemasta opinnäytteeksi hyväksyttiin Flying Finn -projektin tuotannon kehitystyö.

Halu omien siipien kantavuuden kokeilemiseen johti siihen, että vuoden 1996 kesällä Ruokangas perusti oman pajan Hyvinkäälle idylliseen Wanhan Villatehtaan kiinteistöön. Asiakkaitakin alkoi pikkuhiljaa tulla, vaikka aluksi perhe eli etupäässä vaimon palkalla. Sen jälkeen onkin tapahtunut paljon. Nyt Ruokangas-kitaroita viedään jo ulkomaille ja kotimaassa sellaisen ovat hankkineet itselleen useat eturivin kitaristit kuten Peter Lerche, Juha Björninen, Peter Engberg ja Marko Karhu. Onpa Big Bore -yhtyeen Timo Halosella on jopa kolme Ruokangasta.

Selkeä tavoitteiden asettelu on ollut Ruokankaalle ominaista jo ennen oman yrityksen perustamista. Omat tavoitteensa hän on rakentanut pyramidin malliseksi kaavioksi, joka lähtee perustusten rakentamisesta tiili tiililtä. Perustuskerroksen aineksia ovat olleet mm. ammattitaidon, työtilojen ja koneiden hankkiminen sekä yritystoiminnan opettelu Nevalaisen kanssa. Lisätiiliä pyramidiin ovat tuoneet asiakaskontaktit ja tilaukset sekä oman kitaramalliston suunnittelu ja kehittäminen. Panostus markkinointiin on myös eräs tärkeimmistä rakenneosista. ”Pyramidin huipulle voi olla kohtuullisen työlästä päästä, mutta jos en anna periksi, vaan kannan tiilen toisensa perään paikalleen, keko kasvaa vääjäämättä korkeammaksi, ja totuus on, että huipunkin on pakko tulla jossain vaiheessa vastaan”, Ruokangas kertoo pilke silmäkulmassaan.

Gibson Les Paul on ollut aina Ruokankaan suurin rakkaus. Juuret omaan kitaramalliin juontuvatkin selvästi siltä suunnalta. Noin vuoden kehittelytyön ja useiden prototyyppien rakentamisen jälkeen syntyi seetripuinen Duke, joka on rakenteeltaan Les Paul -tyyppinen kitara, vaikka muotoilu onkin Ruokankaan omaa designia. ”Lopulta sain kitaran kehitettyä sellaiseksi kuin sen halusin. Omasta mielestäni siitä tuli hyvä, mutta tahdoin kuulla asiasta jonkun todellisen ammattilaisen mielipiteen. Kaikkien aikojen suurin idolini suomalaisista kitaristeista on ollut Jukka Tolonen. Kaivoin levy-yhtiön kautta Jukan puhelinnumeron Tukholmaan ja soitin hänelle. Kysyin, voisinko tulla esittelemään hänelle kitaraani, kun minulla muka oli muutakin asiaa Ruotsin puolelle. Tolonen ei ollut järin Innostunut koko asiasta, mutta sovimme kuitenkin tapaamisesta. Tukholman vierailun tulos oli se, että Tolonen ihastui soittimeen niin, että osti sen välittömästi omakseen. Siis varsin hyvä alkupotku uudelle kitaramallistolle. Dukeja on nyt tehty kolme vuotta ja niitä on valmistunut kolmisenkymmentä kappaletta. Tilausjonossa on kymmenkunta kitaraa. Palaute on ollut rohkaisevaa ja sen myötä markkinointia on pikkuhiljaa ulotettu laajemmalle.

Viime keväänä Ruokangas ja Markku Henneken esittäytyivät omalla osastollaan Frankfurtin musiikkimessuilla. Tuon messuvierailun seurauksena syntyi mm. yhteys brittikitaristi Mick Boxiin (Uriah Heep), joka nyt toimii kotimaassaan Ruokangas -kitaroiden mannekiinina. Uriah Heepin kotisivuilta löytyy linkki, joka johtaa Hyvinkään Torikatu 4:ään. Siinä kerrotaan sanoin ja kuvin vaihe vaiheelta Boxin kitaran valmistumisesta. Iso-Britanniasta on löytynyt yhteistyökumppaniksi agenttiliike, joka markkinoi suomalaiskitaroita saarivaltakuntaan. Myös Tanskassa ja Ruotsissa on Ruokankaalla viralliset edustajat. Frankfurtin kokemukset olivat niin lupaavat, että sinne mennään jälleen tulevana keväänäkin. Satsaus maksaa melkoisen summan, mutta uudet asiakassuhteet kyllä korvaavat sijoituksen.

Ruokankaan mielestä hyvät nettisivut ovat erittäin tärkeä osa yrityksen markkinointia. Tärkeää on myös pitää sivut aina ajan tasalla ja vastata niiden kautta tuleviin tiedusteluihin ja kontaktipyyntöihin mahdollisimman pikaisesti. Tällä hetkellä on idea-asteella mm. toiminto, jonka avulla asiakas voisi rakentaa pala palalta virtuaalisesti haluamansa näköisen kitaran. Laadukkaita sivuja voivat kiinnostuneet käydä kurkkaamassa osoitteessa www.ruokangas.com.

Duke vaatii valtavasti käsityötä, joka tietenkin heijastuu soittimen hintaan. Siksi Ruokangas onkin kehittänyt Stratocaster-tyyppisen VSOP-mallin, joka on rakenteeltaan yksinkertaisempi ja valmistuksessa pystytään käyttämään helpommin hyödyksi automaattista CNC-teknologiaa. Koneet tekevät raakatyön tarkasti ja siitä on hyvä jatkaa käsin. Huolella tehty viimeistelytyö on tärkeä myyntivaltti asiakkaan tehdessä kaupassa ostopäätöstä. VSOP-kitaroiden valmistuksessa on yhteistyökumppaneina myös muita alan osaajia. Tiimin tavoitteena on tämän tuotteen kautta päästä käsiksi piensarjatuotantoon, joka lopulta mahdollistaisi kyseisten kitaroiden saatavuuden soitinliikkeistä. Lähitulevaisuudessa siintää myös pitkälle edennyt suunnitelma Ruokangas Guitarworks -yrityksen yhtiöittämisestä. Ruokangas toivoo näkevänsä sen, että muusikot voisivat ostaa suomalaisia sähkökitaroita musiikkikaupoista ilman, että niitä täytyy erikseen tilata valmistajalta. Tällöin esimerkiksi soittimien kokeilu ja vertailu olisi asiakkaille paljon helpompaa. Jatkossa on kuitenkin edelleen tarkoitus tarjota yhtä joustava custom-paIvelu kuin tähänkin asti. ”Koko VSOP-projektin tarkoituksena on tarjota markkinoille kotimainen laatukitara, jonka hinta saadaan mahdollisimman kilpailukykyiseksi, tässä tapauksessa hieman alle kymppitonnin. Välikäsiä on vähemmän kuin tuontikitaroilla, joten VSOP:n hinnan pitäisi olla loppukäyttäjälleen varmasti kohdallaan. Näitä tuotteita pitäisi verrata sellaisiin merkkeihin kuten Tom Anderson tai Schecter, eikä suurien tehtaiden massatuotteisiin. Silloin huomaa, että hinta itse asiassa on jopa halpa”, toteaa Ruokangas.

Ruokankaan tuotekehittelytyö on suuntautunut myös mikrofoneihin. Ensimmäinen valmis tuote tällä saralla on Dukebucker-nimeä kantava tuplakelainen mikkimallisto, jolla Duket vastedes varustetaan. Eräs saksalainen alan pienyrittäjä valmistaa mikrofonit alihankintana. Varsinkin kaulamikin käytettävyys paranee, sillä uuden mikrofonin avarampi sointi antaa lisää vaihtelumahdollisuuksia soundimaailmaan. Mm. Peter Lerche on testannut uusia mikkejä ja antanut niistä hyvin positiivista palautetta. Ruokankaan mikrofoneja saa myös tarvikkeena muihin kitaroihin asennettavaksi. Myös VSOP-mallistoon on kehitteillä omat mikrofonit, joskin niitä, kuten kaikkia Ruokangas-kitaroita, tulee jatkossakin saamaan myös muilla mikrofoneilla varustettuna, mikäli asiakas niin haluaa. Sama koskee tietysti myös muita ratkaisuja esim. kitaran ulkonäössä.  Vaikka osa tuotannon vaiheista muuttuukin teollisempaan suuntaa, säilyy kitaroissa jatkossakin voimakas yksilöllisyyden leima.

Ruokangas kiittelee maamme soitinrakentajien kesken vallitsevaa hyvää yhteishenkeä. Suomalaisilla kitarantekijöillä on kiitettävän hyvä yhteishenki. Työtavoista ja materiaaleista keskustellaan avoimesti, vinkkejä saadaan ja annetaan puolin ja toisin. ”Omakin tieni olisi ollut merkittävän paljon mutkaisempi ilman Juha Lottosen, Kauko ja Keijo Liikasen, Matti Nevalaisen, Rauno Niemisen ja monien muiden kokeneempien konkareiden esikuvia ja neuvoja. Minulla on sellainen tuntuma, että maamme soitinrakentajapiireissä on meneillään aikamoista kuohuntaa pinnan alla ja moni muukin on ryhtynyt aktiivisiin tuotantokehitys- ja markkinointipuuhiin. Olen varma, että pikapuoliin alkaa näkyvääkin syntyä.” Tulevaisuus näyttää, miten korkealle Ruokangas saa pyramidinsa pystytettyä. “Perästä kuuluu”, sanoo tällä kertaa kitarantekijä.

Suomalainen pop-musiikki saavutti viime vuonna lopultakin merkittävää kansainvälistä mainetta. Jotakin loksahti paikalleen ilmeisesti vasta nyt sillä musiikin laatu on kyllä kestänyt vertailun jo aiemminkin. Saman läpimurron soisi tapahtuvan myös suomalaiselle sähkökitaralle. Soittimien tasoon menestys ei ainakaan kariudu, sillä V.S.O.P on nimensä mukaisesti varsin hienostuneen makuinen tapaus…

Ruokankaan tekeleet on jo entuudestaan todettu päteviksi Riffin taannoiseen Les Paul -katsaukseen osallistuneen Duke-mallin muodossa. Soittimet nojaavat V.S.O.P:nkin tapauksessa varsin vahvasti perinteeseen. Stratoon viittaavasta olemuksesta huolimatta on asioita myös hiottu eteenpäin ja toiminnallisuuteen on panostettu vahvasti niin materiaalien kuin kovatavarankin valintojen kohdalla. Muotokieleen on Ujutettu sopivassa määrin omia kaarteita lopputuloksen ollessa mukavan pyöreälinjainen ja hyvin soittajan vartaloon sopeutuva. Myös tasapaino on esimerkillinen niin hihnan varassa kuin istualtaankin soitettaessa. Puuainekset ovat ensiluokkaisia ja edustavat otelautaa lukuunottamatta kotimaista lämpökäsiteltyä tavaraa. Näin puiden elävyys on jo uudessa soittimessa saatu kuriin ja saattaapa menettelyllä olla vaikutuksensa myös sointiin. Kotimainen valinta on myöskin ensiluokkaisesti työstetty yläsatula, jonka materiaali on hirvenluuta. Viimeistely on kunniaksi käsityölle ja soittotuntuma ansiokkaan trimmin, kiiltelevien nauhojen sekä mukavasti pyöristetyn otelaudan reunan ansiosta vetää sekin pisteet kotiin. Uudessa soittimessa vaikeasti määriteltävissä oleva sisäänsoitetun tuntuma on hatunnoston arvoinen suoritus.

V.S.O.P:n kovatavaraa leimaa laatu. Schallerin lukkokojeet ovat oivallinen valinta ja niiden toiminta onkin lähes pomminvarmaa. Kielten toisesta päästä löytyy Gotohin vankka perinnevibra. Autenttisen perinnehenkistä klangia tuovat osaltaan myös metallilevystä taivutetut tallapalat sekä teräksinen jousibloki. Talla on säädetty lähes kiinni soittimen kanteen ja kokonaisuutena systeemi toimii varsin vauuttavasti – vire ei säikähdä vahvaakaan kammen käyttöä. Asiaankuuluvasti on V.S.O.P. jo vakiona varustettu lukitsevilla hihnatapeilla, jotka varmistavat kaunokaisen pysymisen matkassa rankemmassakin liikunnassa.

Elektroniikka on asennettu Leo-sedän oppien mukaisesti helmiäispleksiin, kytkennänkin noudatellessa tavanomaista kaavaa. Äänenpoimijoiksi on tähän soittimeen valittu kengurumaasta kotoisin olevat Kinman-mikrofonit, jotka yksikelaisesta ulkoasustaan huolimatta ovat rakenteeltaan päällekkäiskelaisia humbuckereita. Testipelin Rock-Blues-nimikettä kantava asetelma on soinnillaan hieman tanakampi kuin vaihtoehtoinen Trad-sarja. Ajatuksen asteella on jo myös Ruokankaan oma yksikelainen mikrofoni, josta varmasti kuulemme myöhemmin.

Soittimien sulavat linjat ja kaulan tuntuma sopivat ainakin allekirjoittaneen käteen mainiosti. Myöskin napakka ja ryhdikäs akustinen sointi vakuutti sävyltään. Sama lämmin ja tasapainoisen kuulas äänimaailma toistuu myös sähkäistettynä. Sointi on mukavan ruudikas ja mikrofonit tuottavatkin melkoisesti potkua sävyn säilyessä kuitenkin toteutuksesta huolimatta hyvinkin yksikelaisille luontteenomaisena. Soittimella taipuvat oivallisesti tyylit tunnelmoinnista rankempaan vääntöön ja ainostaan soinnin ylin kilahdus jää hieman vaimeaksi. Jos kuulakkaampi sointikuva on hakusessa, löytyy rakentajan kanssa neuvottelemalla varmasti lääke tähänkin. Vastapainoksi mikrofonit ovat hurinoiltaan äärimmäisen sivistyneitä myös kiertotaipumusten ollessa hyvin musikaalisia. Ja high-gain-sointien kera ne ovatkin hyödynnettävissä tunteen palon tulkkina.

V.S.O.P-kitaroille toivoisi mielellään ruusuista tulevaisuutta. Soitin on toteutukseltaan ensiluokkainen ja perinteinen rakenne sekä ulkoasu ovat varsin perusteltuja. Hyvä näin, sillä eihän konjakkiakaan tarvitse keksiä uudelleen, vaan maistuvaa teemaa voi muunnella omin painotuksin. Onko vermeestä sitten haastajaksi suuressa maailmassa massoittain tuotetuille nimisoittimille? Kuten aiemminkin on todettu, riippuu asia suuresti markkinoinnista, sekä siitä miten kitarat saadaan esille ja muusikoiden kokeiltavaksi ilman suurempia metsästystoimia. Pätevänkään soittopelin on vaikea muodostua tavoitelluksi ellei sen olemassaolosta tiedetä. Tässä suhteessa tulevaisuus lupaa hyvää. Ruokankaan markkinointisuunnitelmat kun vaikuttavat harkituilta. Toinen seikka on se, että kitaristit voisivat myös olla hitusen ennakkoluulottomampia ja omaperäisempiä valinnoissaan. Pääasiahan lienee itse soittimen laatu ja ominaisuudet eikä niinkään lavassa komeileva perinne-logo. Jospa hankkisikin sen seuraavan straton asemasta Rrrrr..

© Riffi magazine No.1 2001

Teksti: Seppo Airisto, Antti Sorasalo
Kuvat: Seppo Airisto, Pekka Väänänen