Riffi / Mojo Classic & Grande

riffi_2004

MULL´ ON TOI MOJO-HOMMA NÄÄS…

Maastamme on viime vuosina ponnahtanut esiin monia päteviä soitinrakentajia, joiden kitarat ovat saaneet huomiota jopa ulkomaita myöden. Juha Ruokangas lukeutuu tähän joukkoon ja olikin ilo saada kokeiluun hanen kitaroitaan kaksin kappalein: umpipuinen Mojo Blues ja osittain ontto Mojo Grande, joiden esikuvana näyttää olleen Fenderin vanha kunnon Telecaster.

Aloitetaan Mojo Blues-mallista, jonka lämpökäsitellystä vaahterasta valmistettu kaula on kiinnitetty tyylin mukaisesti jämerillä ruuveilla kahdesta palasta veistettyyn ja yhtälailla lämpökäsiteltyyn leppärunkoon. Kaulan istutus on tiukka eikä väliin saa ängettyä paperinpalaakaan. Tämä seikka on aina hyvä testata ruuviliitoksin toteutetuissa kitaroissa, joissa runkoon työstetyn taskun seinämät tukevat kaulaa niin kielten vedon kuin soittajan enemmän tai vähemmän tahattoman kaulasta vipuamisen suhteen. Mitä täsmällisempi sovitus on sen jämäkämmin kauIa ja runko säilyttävät alkuperäisen asemointinsa. Kaulan profiili on kapeahko D, joka istuu meikäläisen kouraan varsin mukavasti. Muunlaisiin kaulan muotoihin mieltyneet voivat tilata Ruokankaalta omien mittojensa mukaisia profiileita ilman Iisämaksua.

Ruusupuinen otelauta kaareutuu amerikkalaisittain ilmaistuna 12 tuuman säteellä ja siihen upotetut 21 nauhaa ovat kooltaan medium-jumbo-osastoa. Gotohin valmistamat virittimet ovat Kluson-tyylisiä ja satula ehtaa suomalaista hirvenluuta. Mojon talla on Wilkinson WT-3, jossa vintage-telestä tutut kolme jykevää tallapalaa ovat saaneet pienen, mutta erittäin arvostettavan lisäominaisuuden. Kutakin tallapalaa voidaan kääntää sopivasti vinoon kielen kulkusuuntaan nähden ja lukita sitten sijoilleen, jolloin jokaiselle kielelle voidaan säätää intonaatio tarkemmin kuin aivan perinteisimmissä tallamalleissa. Kielten pujotus paikoilleen tapahtuu takakautta rungon läpi esikuvan mukaisesti.

Mikrofonivarustus on Ruokankaan yhteiskumppanillaan valmistuttamaa mallistoa ja yhdistelmään kuuluvat tallan tuntumaan sijoitettu perinteinen yksikelainen MojoBlues sekä kaulan tyveen asennettu SingleSonic, joka on perinteistä yksikelaista isompi ja voimakkaampi, muistuttaen koko lailla P90-tyylistä mikkiä.

Elektroniikkapuoli on perinteinen: siis volume- ja tonepotikat, sekä kolmiasentoinen mikrofonikytkin.

Kauttaaltaan on työnjälki Mojo Bluesissa erittäin huolellista ja viimeistely esimerkillistä. Nauhan päät on hiottu kauniisti. Sunburst­maalaus tehty erittäin siististi ja kitara henkii antaumuksella tehtya käsityötä. Täydet pisteet.

SOITETTAVUUS
riffi_2004_1Kuten kaulan profiilin kohdalla totesin, Blues istuu käteeni hyvin. Telecaster on kitaramallina osoittautunut meikäläiselle erittäin passeliksi eikä Mojo Blues tee poikkeusta. Testikitara oli säädetty siten, että kielet ovat aika matalalla. Siltä huolimatta en löytynyt yhtään kuollutta kohtaa kaulalta ja kitaran akustinen sustain oli erinomainen, soinnin ollessa tasapainoinen kaikista asemista. Mojo Blues soi myös hyvin puhtaasti eri asemissa.

Kielten matalasta trimmistä ja otelaudan suoruudesta johtuen koin venyttämisen hiukan vaikeaksi, ja sormet saattavat lipsahtaa helposti näin matalalle trimmattujen kielien yli niitä venyttäessä. Täma asia on toisaalta totuttelukysymys, toisaalta helposti muutettavissa säätämällä kielet korkeammalle.

SOINTIA MONEEN LÄHTÖÖN
Mojo Blues soi sähköisesti myös kunnon Telecaster-tyyliin. Vertasin Mojoa hieman omiin G&L Asat ja Fender Tex-Mex Special Telecaster­ kitaroihini. Niissä oli sähköisesti soitettaessa jollakin tapaa aavistuksen kirkkaampi diskantti, johon korvani oli tottuneempi. Mojo Blues on tästa erosta huolimatta kumminkin sähköisesti hienosti soiva kitara, joka taipuu Telecasterille luontaisiin tyyleihin mainiosti.

Ensinnäkin sen tallamikista löytyy napakkuutta ja kuumaa kantripikkauksen meininkiä, josta soitinmalli on tunnettu.

Tele ja sitä myöten Mojo Blues ovat oiva vaihtoehto myös räyhäkkääseen rokkikomppaukseen jossain siellä Rolling Stones – AC/DC -välimaastossa. Isommillakin säröillä voi tallamikillä toisaalta varsin kohtuullisesti vinguttaa sooloja ja soundi on laulava – ei tietenkään Les Paul, mutta kelpo sointi omana sarallaan.

Kytkimen väliasento on mielestäni sopiva esimerkiksi funk-tyyliseen perkussiiviseen komppaukseen, ja kaulamikki taipuu mukavasti tone-potikkaa kääntämällä hieman jazz-henkiseksi tai noin yleisemminkin kauniiseen puhtaaseen melodiasoittoon sopivaksi. Myöskin dynaamisella kevyellä bluessäröllä soittoon se on oivajuttu.

Niinkuin edellä jo kävi selväksi, Telecaster on yllättävan monipuolinen kitara. Eikä Mojo ole äänivaroiltaan lainkaan esikuvaansa suppeampi.

MOJO GRANDE
Mojo Grandessa on rakenteessa kaikki perusasiat samoja kuin Mojo Bluesissa, joten en käy niitä toistamaan. Luettelen rakenteellisesti vain ne asiat, jotka eroavat Blues-mallista. Kahdesta palasta tehty ontto runko on Espanjan Seetriä (Cedros Odorata). Kansi on puolestaan suomalaista loimukoivua. Seetriä lukuunottamatta puut ovat lämpökäsitelty (Iämpökäsittely ei nimittain sovellu seetrille).

Kaikilta muilta yksityiskohdilta Grande on yhtenevä Bluesin kanssa. Grandessa kielet oli säädetty korkeammalle kuin Bluesissa ja tämä soveltuu minun soittotottumuksiini erittäin hyvin. Tälla asetuksella meikäläisen venytykset ovat helpompia ja osuvat paremmin vireeseenkin.

Mojo Granden ulkonäkö on hurmaava ja silmiä hivelevä. Jos joku kitara on kaunis niin tämä! Loimukuvio kannessa on upea ja kannen yläosassa on kaksi viehkeää aukkoa puoliakustisten tyyliin. Kitara on ulkoisesti todella upea yhdistelmä Telecasteria ja toisaalta Gibson-maailmaa kannen aukkoineen ja loimuineen. Kautta linjan Ruokankaan työn jälki oli tämänkin kitaran kohdalla erinomaista ja huolellista.

Huolellinen työ tuntuu ja kuuluu myös soitettavuudessa – kitaran saa hyvin vireeseen ja se soi puhtaasti kautta linjan. Kaula soi hyvin eri asemissa eikä kuolleita kohtia löydy. Akustinen sustain ja soundi ovat nekin erinomaisia. Kuten on jo edellä tullut sanottua, Telecaster-tyylinen kitara istuu meikäläisen käsiin hyvin, eikä myöskään Mojo Grande tee poikkeusta vaan on erinomaisesti soitettava kitara.

ISO SOUNDI
Tästakin pelistä löytyy Blues-mallin kohdalla kuvaillut Telecaster-maailman eri variaatiot erinomaisesti. Ilmeisestikin käytetyistä puulaaduista johtuen on soundissa oma pikantti sävynsä. Toisaalta se tuntuu erittäin hyvältä, toisaalla taas vaatii hieman tottumista. Blues-malIi on mielestäni selkeä perusratkaisu. Grande on vahvasti tätä samaa, mutta siinä on samalla voimakkaampi oma persoonallinen vivahde. Kokonaisuutena pidän tätä kitaraa soitettavuudeltaan erinomaisena, ja soundeiltaan omaleimaisempana, mutta silti vahvasti teleperinteeseen nojaavana mallina.

ON AIKOIHIN ELETTY…
riffi_2004_2Suomalainen soitinrakennustaito kestää nykyisin hyvin kansainvälistä vertailua. Molemmat Mojot ovat mielestäni erinomaisesti rakennettuja soittimia, joihin saa lisäksi 20 vuoden takuun. Hinnaltaan tällainen soitin on tietenkin tehdastekoisia perusmalleja kalliimpi. Ulkomaisiin custom shop soittimiin verrattuna – joihin näitä uskaltaa verrata ihan hyvin – on hintataso kuitenkin vallan kohtuullinen ellei jopa edullinen.

Niin sanotusti laadukkaampaa kitaraa etsivälle ovat Ruokankaan pelit oiva vaihtoehto. Halutessaan voi vaikuttaa yksityiskohtiin kitarassaan ja kohtuullisella hinnalla saa kotimaassa rakennettua laatutavaraa laadukkain osin.

Oma suosikkini näista oli ihan perusmalli Blues, jonka soundi miellytti minua aavistuksen enemmän sähköisesti. Grande taas on persoonallisempi ja sen ulkonäkä on kerrassaan hurmaava. Molemmat kitarat ovat Telecaster­ perinteestä ammentavia kelpo soittimia, joita kelpaa kyllä suositella vaativallekin soittajalle.

MOJO BLUES
• kaula lämpökäsiteltyä vaahteraa, ruuviliitos, profiili kapea D (muita profiileja lisämaksutta)
• otelauta ruusupuuta, 21 medium-jumbonauhaa, 12″ radius
• runko lämpökäsiteltyä leppää, kahdesta palasta
• satula hirvenluuta
• Ruokangas Mojoblues (talla) ja SingleSonic (kaula) -mikrofonit
• yksi volume- ja yksi tone-säädin
• 3-asentoinen mikrofoninvalitsin
• Kluson-tyyliset virittimet (Gotoh)
• Wilkinson WT3 -talla (hienovire säädettävissä kielikohtaisesti, kääntyvät tallapalat)
• Schaller-hihnalukot
• Hiscox kotelo
• 20 vuoden takuu
• valmistusmaa Suomi

MOJO GRANDE
• kaula lämpökäsiteltyä vaahteraa, ruuviliitos, profiili kapea D (muita profiileja lisämaksutta)
• otelauta ruusupuuta, 21 medium-jumbo­ nauhaa, 12″ radius
• runko Espanjan Seetriä, kahdesta palasta, osittain ontto
• kansi suomalaista loimukoivua
• satula hirvenluuta
• Ruokangas Mojoblues (talla) ja SingleSonic (kaula) -mikrofonit
• yksi volume- ja yksi tone-säädin
• -3-asentoinen mikrofoninvalitsin
• Kluson-tyyliset virittimet (Gotoh)
• Wilkinson WT3 -talla (hienovire säädettävissä kielikohtaisesti, kääntyvät tallapalat)
• Schaller-hihnalukot
• Hiscox kotelo
• 20 vuoden takuu
• valmistusmaa Suomi

Teksti: Jarmo Hynninen
Kuva: Sami Mannerheimo

Riffi, No 3, 2004

Share/Bookmark